
Vartijasta kohti lähihoitajan ammattia
Ari Savolainen on työskennellyt Esperillä noin kahden vuoden ajan keikkalaisena hoiva-avustajan roolissa. Nyt Ari työskentelee vakityössä Hoivakoti Pakaasissa ja suorittaa samalla lähihoitajatutkinnon viimeisiä opintoja.
Ennen hoiva-alaa Ari on työskennellyt vartiointi- ja järjestyksenvalvonta-alalla turvamiehenä.
”Minulta käy luonnostaan pitää huolta toisista ja haluan, että ihmiset tuntevat olonsa turvalliseksi. Oli sitten kyse isojen kansainvälisten tapahtumien asiakkaista toimiessani turvamiehenä tai hoiva-avustajana huolehtiessani ikäihmisten turvallisuudesta. Teen työtäni täydellä sydämellä ja asukkaiden hyvinvoinnista huolehtiminen menee aina työssäni kaiken edelle”, Ari kertoo.
Tasapuolinen ja hyvä kohtelu on sitouttanut Esperiin
”Olen viihtynyt todella hyvin Esperillä ja pitänyt kaikista hoivakodeista, jossa olen tehnyt keikkatyötä. Olen saanut täällä aina tasapuolista, hyvää kohtelua ja pitänyt siitä, että kommunikointi työyhteisössä on avointa ja vilpitöntä. Aina saa apua, kun sitä pyytää ja kaikki kollegat ovat todella auttavaisia. Ihan tässä parin vuoden sisällä olen kiinnittänyt huomiota siihen, että Esperillä kannustetaan jokaista löytämään se ”oman juttunsa” eli henkilökunnalle tarjotaan koulutuksia ja annetaan mahdollisuuksia oppia uutta. On myös hienoa, että täällä Pakaasissa pystyn suorittamaan lähihoitajatutkintoni loppuun”, Ari sanoo.
Työtä tehdään asukkaiden ehdoilla
Arin työnkuva sisältää hoivatyön ja yleisen siisteyden ylläpitämisen lisäksi paljon asukkaiden kanssa oleskelua ja rentoa keskustelua.
”Tämä työ on oikeastaan ensisijaisesti asukkaiden auttamista; ruokailussa, pukemisessa, ulkoilussa jne. Tärkeintä on kuitenkin olla läsnä ja jutustella asukkaiden kanssa - unohtamatta huumoria. Tässä työssä pärjää parhaiten, kun on vähän pilkettä silmäkulmassa. Pidän siitä, kun järjestämme aktiivisesti erilaista toimintaa asukkaille. Päivittäin tulee asukkaiden kanssa pelattua erilaisia pelejä, ulkoiltua ja tehtyä tuolijumppaa. Katsomme joka päivä uutisia ja keskustelemme ajankohtaisista asioista tai sitten ihan vaan nautiskelemme ihanasta säästä avaralla piha-alueella. Kuuntelemme aina asukkaiden mielipiteitä ja teemme sellaisia asioita, jotka tuottavat heille iloa ja hyvää oloa. Pidän siitä, kun saan keskustella asukkaiden kanssa heidän elämän koskettavista ja tärkeistä asioista”, Ari hymyilee.
Arin mukaan hoiva-alalla pärjää, kun on vain oma itsensä ja tulee toimeen muiden kanssa.
”Avoin, positiivinen asenne ja vilpitön halu tehdä tiimityötä ovat tämän työn kulmakiviä. Me kaikki olemme ihmisiä ja jokaista tulee kohdella oikein. On tärkeää, että tiimissä kaikki ovat samalla ”levelillä” ja jokainen tuntee yhteenkuuluvuuden tunnetta ja hyväksyntää. Mielestäni täällä Pakaasissa ihmiset arvostavat rehellisyyttä ja kaikkien lähtökohtana on pitää huolta asukkaiden hyvinvoinnista”, Ari kertoo.
Huumori auttaa, kun asiat eivät mene suunnitellusti
”Ei tämä työ tietenkään aina mene kuin Strömsössä esimerkiksi, jos jollain asukkaalla on huono päivä. Silloin tarvitaan pitkäjänteisyyttä ja taitoa tuoda hyviä asioita esiin. Jos tilanne menee oikein kinkkiseksi, niin tiedän sen, että minulla on aina tiimi turvana. Yhdessä pystymme ratkomaan mitkä vain pulmat. Usein tilanteet kuitenkin päätyvät lopulta siihen, että kaikkia alkaa jo hiukan huvituttaman tilanne. Ehkäpä me vain nauramme huolet pois”, Ari sanoo.
”Parasta työssäni on se, kun asukkaat kiittävät ja kun heillä on hyvä olla. Asukkaiden hyvinvointi vaikuttaa aina omaani ja siksi minusta on aina kiva tulla töihin, kun vastassa on iloiset tutut kasvot. Tämä on sitä elämän eliksiiriä!”, Ari naurahtaa.
-
Lähihoitaja, Hoivakoti Tuuletar
Ikäihmisten palvelut · Joensuu, Hoivakoti Tuuletar, Joensuu
-
Tukityöntekijä keikkailemaan, Koti Vihola
Mielenterveyspalvelut · Nokia, Hoitokoti Vihola, Nokia
-
Lähihoitaja mielenterveystyöhön, Koti Omenapuisto
Mielenterveyspalvelut · Salo, Hoitokoti Omenapuisto, Salo
-
Sairaanhoitaja, Koti Päivölä-Peltola
Mielenterveyspalvelut · Karstula, Hoitokoti Päivölä-Peltola, Karstula
-
Lähihoitaja, Hoivakoti Pakari
Ikäihmisten palvelut · Punkalaidun, Hoivakoti Pakari