Yksikönpäällikkönä tai yksikönjohtajana Esperillä

Yksikönpäällikön ja yksikönjohtajan työnkuva
Yksikönpäällikkö tai yksikönjohtaja toimii hoiva- tai hoitokodin vastuuhenkilönä ja tiimin esihenkilönä. Tehtävänkuva koostuu yksikön eri osa-alueiden kehittämisestä yhdessä tiimin kanssa sekä hallinnollisten tehtävien hoitamisesta.
Yksikönpäällikön ja johtajan tehtävän on pitää huoli siitä, että Esperin strategiset painopisteet toteutuvat yksikön arjessa ja työn isoja linjoja ohjaa vuosikello. Yksikönpäällikkö toimii lisäksi asiakastyössä määritellyn työajan mukaisesti.
Teemme työtä yhdessä tiiminä asukkaidemme hyväksi. Panostamme esihenkilötyöhön ja haluamme, että työntekijämme viihtyvät meillä. Laadukas hoiva ja hyvinvoiva henkilöstö on työmme lähtökohta.

Koulutus
Yksikönpäälliköltä ja johtajalta edellytetään sosiaali- ja terveysalan AMK-tason tutkintoa tai muuta soveltuvaa sosiaali- ja terveysalan korkeakoulututkintoa. Tarkat kriteerit koulutukselle saattaa vaihdelle yksiköittäin.
Yksikönpäälliköillä ja johtajille on mahdollisuus suorittaa johtamisen ja yritysjohtamisen (JYET) erikoisammattitutkinto.
Palkka
Noudatamme palkkauksessa yksityistä sosiaalipalvelualan työehtosopimusta. Palkka määräytyy koulutuksen ja kokemusvuosien mukaan.
Tutustu avoimiin työpaikkoihimme alta
-
Lähihoitaja kesä- tai keikkatyöhön, Koti Hyryn Hoiva
Kesätyö · Hyrynsalmi, Koti Hyryn Hoiva, Hyrynsalmi
-
Sairaanhoitaja, Koti Valkama
Mielenterveyspalvelut · Mikkeli, Hoitokoti Valkama, Mikkeli
-
Keikkatyöntekijöitä, Hoivakoti Pahtaja
Ikäihmisten palvelut · Rovaniemi, Hoivakoti Pahtaja, Rovaniemi
-
Tiimivastaava, Hoivakoti Oiva
Ikäihmisten palvelut · Raisio, Hoivakoti Oiva, Raisio
-
Lähihoitaja, Esperi Kotimatka
Mielenterveyspalvelut · Rovaniemi, Koti Kotimatka, Rovaniemi
-
Lähihoitaja, Hoivakoti Vuokko
Ikäihmisten palvelut · Porvoo, Porvoo, Hoivakoti Vuokko
-
Sairaanhoitaja, Hoivakoti Herttuankulma
Ikäihmisten palvelut · Turku, Hoivakoti Herttuankulma, Turku
-
Ohjaaja (lähihoitaja), Koti Männistö
Vammaispalvelut · Haapajärvi, Koti Männistö, Haapajärvi
-
Lähihoitajia keikkatöihin, Hoivakoti Aapo
Ikäihmisten palvelut · Nurmijärvi, Hoivakoti Aapo, Nurmijärvi


