Mielenterveyspalveluissa saa jokainen olla juuri sellainen kuin on
”Kesätyö on kiva ja turvallinen tapa tutustua alaan. Työn merkityksellisyys saattaa yllättää”, sanoo palveluasiantuntija Jaana Rytilahti.
Tyypillinen Mielenterveyspalveluissamme työskentelevä kesätyöntekijä on lähihoitaja- tai sosionomiopiskelija. Taustasta ja koulutuksesta riippuu se, minkälaisia työtehtäviä kesätyöntekijämme tulee tekemään. Kesän aikana hän tulee saamaan erittäin arvokkaan ja monipuolisen kokemuksen mielenterveystyöstä, jota hän voi hyödyntää esimerkiksi myöhemmin opinnoissaan.
Esperi Mielenterveyspalveluissa on käytössä MIELI-toipumisorientaatio. Toiminnan ydinajatus on se, että asukas itse määrittelee, mitä hyvä elämä tai kuntoutuminen hänelle tarkoittaa ja henkilöstö tukee häntä yhdessä määriteltyjen tavoitteiden saavuttamisessa.
”Kaikki kesätyöntekijämme perehdytetään yksikön toimintatapoihin. Kesätyöntekijöillämme on myös mahdollisuus osallistua järjestettäviin koulutuksiin ja monet verkkokoulutuksemme ovat myös kesätyöntekijöidemme käytössä”, sanoo palveluasiantuntija Jaana Rytilahti.
Asukkaamme osallistuvat erilaisiin arjen toimintoihin, esimerkiksi ruuanlaittoon, oman huoneensa siivoamiseen tai omien vaatteidensa huoltoon. Asukkaat osallistuvat näihin toimintoihin oman toimintakykynsä ja voimavarojensa mukaisesti ja osa tarvitsee arjen askareissa tukea.
”Perehdytyksen jälkeen kesätyöntekijämme ovat mukana tukemassa asukkaita samaan tapaan kuin vakituiset ohjaajamme. He avustavat asukkaita päivän askareissa, esimerkiksi hygieniahoidossa, vaatehuollossa ja siivouksessa”, sanoo Kati Rönkkö Esperi Koti Hopeisesta Kuusta.
”Kesätyöntekijän opintojen laajuus ja kokemus määrittävät myös jonkin verran työtehtäviä. Ja asukkaiden kunto. Esimerkiksi iäkkäät asukkaat tarvitsevat erilaista tukea kuin nuoret, sanoo Sakari Hakkarainen Kuurnan Kartanoista.
Kesätyöntekijämme voivat myös ohjata erilaisia ryhmiä, kuten rentoutusta tai jumppaa ja järjestää aktiviteetteja, kuten ulkoilua yhdessä. ”Meillä jokainen saa työssään käyttää omaa erityisosaamistaan. Jos esimerkiksi harrastaa pianonsoittoa tai laulua, voisi sopiva tehtävä olla vaikkapa asukaskuoron perustaminen. Ja tämän voi tietysti tehdä työajalla”, hymyilee Jaana Rytilahti.
Kodeissamme kesätyöntekijällämme on nimetty ohjaaja, joka pitää hänestä huolta. Työntekijän perehdytykseen osallistuu kuitenkin yleensä koko tiimi, ja kesätyöntekijällä on tukenaan aina joku, jolta kysyä. Työtä tehdään yhdessä ja pääsee oppimaan moniammatillisen tiimin kanssa.
”Mieli-toipumisorientaation perusajatuksen mukaan meillä jokainen saa olla juuri sellainen kuin hän on. Tämä koskee myös omaa henkilöstöämme. Luonnollisesti yksiköidemme toimintaa ohjaavat mielenterveyspalveluja koskevat lait, viralliset säännökset ja ohjeet ja henkilöstömme tulee noudattaa esimerkiksi virallisia hygieniaohjeita, mutta muutoin työntekijöidemme oma persoonallisuus saa mielellään näkyä”, rohkaisee Jaana.