Lähihoitajaksi työelämäpainotteisella koulutuspolulla
Gradia käynnistää syksyllä työelämässä oppimiseen painottuvan lähihoitajakoulutuksen ikääntyvien hoitoon - hae mukaan 30.5. mennessä!
Kouluttaudu omalla paikkakunnallasi
Koulutuksessa suurimman osan opinnoista pystyt suorittamaan omalla kotipaikkakunnallasi. Sinulle järjestetään kotisi läheltä työelämässä oppimista varten koulutustyöpaikka, jossa pääset oppimaan lähihoitajan työtehtäviä käytännössä ja saat ohjausta oppimiseesi. Lisäksi opiskelet teoriaopintoja ohjatusti verkossa ja osallistut noin yhtenä päivänä viikossa ammatillisten opintojen lähiopetukseen Gradiassa Jyväskylässä.
Tarvitsemme uusia työntekijöitä ja työllistymisesi alalle on hyvin todennäköistä jo opintojen aikana!
Esperi Care on mukana koulutuksessa yhtenä koulutustyöpaikkana. Yksi työssäoppimispaikoista tulee olemaan Hoivakoti Soivakka, joka sijaitsee Toivakassa. Muut työssäoppimispaikat sijaisevat Muuramessa, Äänekoskella, Joutsassa, Saarijärvellä, Viitasaarella ja Karstulassa.
Ihan paras harjoittelupaikka!
”Hoivakoti Soivakassa parasta on kodin ilmapiiri. Tämän vahvistavat sekä henkilöstö- että asiakastyytyväisyystutkimuksen tulokset”, kertoo yksikönjohtaja Päivi Pitko.
”Tavoitteemme on mahdollistaa kaikille hyvä mieli työssään. Soivakassa panostamme jokaisen asukkaan ja työntekijän viihtyvyyteen.
Haluamme, että harjoittelijat oppivat ja viihtyvät työssään. Tehtävämme on yhdessä varmistaa asukkaillemme onnellinen arki ja työsi lähihoitajaharjoittelijana on tässä kokonaisuudessa erittäin merkityksellistä. Harjoittelun aikana saat jakaa asukkaittemme arjen ilot ja surut ja harjoittelusi jälkeen osaat kohdata muistisairaan häntä arvostavasti.
Lähihoitajan työssä auttavat hyvät vuorovaikutustaidot sekä avoin asenne uuden oppimiseen.
Hoivakoti Soivakka sijaitsee noin 20 minuutin ajomatkan päästä Jyväskylästä, joten oma auto kulkuneuvona olisi hyvä olla olemassa.
Harjoittelun jälkeen sinulla on hyvät mahdollisuudet työllistyä meille. Lämpimästi tervetuloa harjoitteluun hoivakoti Soivakkaan!”
Hae koulutukseen 30.5. mennessä
Koulutuksen hakulomakkeelle pääset tästä.
Voit jo ennen koulutuksen alkamista olla yhteydessä Esperin työssäoppimispaikkoihin ja sopia vaikka tutustumiskäynnistä!
- Toivakka: Hoivakoti Soivakka
- Joutsa: Hoivakoti Kaari
- Muurame: Hoivakoti Paatela
- Saarijärvi: Hoivakoti Paavo
- Äänekoski: Hoivakoti Pukkimäki
- Karstula: Hoivakoti Marjaranta
- Viitasaari: Hoivakoti Haapahovi