"Työryhmään kuuluminen sekä osana työyhteisöä oleminen on tärkeää."
Anitta työskentelee ikäihmisten ympärivuorokautisen palveluasumisen yksikössä Hoivakoti Vahterossa, Kouvolassa.
Hoivakoti Vahtero ei ollut entuudestaan tuttu yksikkö, mutta tuli Anittalle vastaan, kun hän selaili lähialueiden työpaikkatarjontaa. Anitta otti suoraan sähköpostilla yhteyttä yksikön esihenkilöön ja ilahtui, kun sai nopeasti vastauksen yhteydenottoonsa. "Laitoin sähköpostia Vahteron esihenkilölle. Esihenkilö vastasi pikaisesti mikä on hyvä asia. Koin, että minusta oltiin kiinnostuneita.", Anitta toteaa.
Joustavaa työtä ja itseluottamuksen kasvamista
Anitta kokee, että eläkkeellä työskentelyn parhaita puolia on vapaus valita työpäivät sen mukaan, milloin itselle sopii ja arkea eletään enemmän päivä kerrallaan asukkaiden kanssa.
"Työn imu on hyvä, mutta keikkalaisena sinun ei tarvitse kantaa vastuuta muuta kuin juuri työvuorossa määritellyt työt, jotka toki tehdään hyvin. Voisi sanoa, että keikkalainen elää päivän kerrallaan asukkaan kanssa.", Anitta summaa.
Arkea rikastuttaa uudet työkaverit ja työyhteisö sekä ihanat asukkaat. "Työryhmään kuuluminen sekä osana työyhteisöä oleminen on tärkeää. Ja toki taloudellinen lisä on aina plussaa."
Merkityksellisen työn kautta ja ihanien työkaverien tuella Anitta kokee, että oma itsevarmuus on kasvanut. "Kasvat ihmisenä, kun lähdet kokeilemaan uutta. Minusta tuntuu, että itseluottamukseni on kasvanut.", Anitta toteaa.
Terveiset muille eläkeläisille
Anitta kannustaa kaikkia eläkeläisiä rohkeasti kokeilemaan uusia työmahdollisuuksia sote-alalta, koska se tuo paljon uusia sosiaalisia verkostoja elämään sekä vapauden tehdä työtä omaan elämäntilanteeseen sopivasti.
"Muista, että sinulla on paljon annettavaa vanhustyössä, kuten elämänkokemusta, ammattitaitoa sekä kykyä tehdä nopeita ja erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja verrattuna nuorempiin hoitajiin. Hiljaisen tiedon jakaminen nuoremmille hoitajille on tärkeää ja työyhteisö sekä asukkaat rohkaisevat sinua työssäsi.", Anitta rohkaisee.
"Kohtaamiset vanhustyössä ovat työn ydin.", Anitta summaa.