Tiimivastaava, Hoivakoti Oiva
Hei sairaanhoitaja! Oletko kiinnostunut laajentamaan osaamistasi tiimivastaavan tehtävissä? Haluatko oppia lisää siitä, miten ikäihmisten hoivakotia johdetaan?
Ehkä kaipaat sairaanhoitajana hieman uudenlaisia haasteita – vaihtelua työtehtäviin, lisää vastuuta sekä työstään innostunutta työporukkaa ympärille.
Meillä Hoivakoti Oivassa pääset osaksi ammattitaitoista ja rentoa tiimiä.
Hoivakoti Oiva Raisiossa on kahdessa kerroksessa sijaitseva 30-paikkainen hoivakoti, jossa työskentelemme ikäihmisten parissa. Tiimiimme kuuluu lähihoitajia, toinen sairaanhoitaja, hoiva-avustajia, fysioterapeutti sekä yksikönjohtaja. Olemme työkavereina reippaita, rentoja ja haluamme tehdä yhteistyötä toistemme kanssa varmistaen jouhevan ja joustavan työarjen. Tavoittelemme roolista riippumatta kaikki samaa: että asukkaidemme arki olisi turvallista ja onnellista.
Olemme liittyneet osaksi Esperi-konsernia kesäkuussa -25, joten olemme kaikki uuden tilanteen äärellä. Etsimme nyt osaksi porukkaamme vakituiseen kokoaikaiseen työsuhteeseen tiimivastaavaa – olisitko se sinä?
Palkkaus
Tiimivastaavan palkka on meillä yksityisen sosiaalipalvelualan TES:n mukaan 2723,92-2969,00€/kk (1.8.2025 alkaen G23D) riippuen kokemuslisistä + tiimivastaavalisä 200€/kk. Henkilöstöetuihimme kuuluvat Edenredin virike-etu, työmatkaetu, työsuhdepyöräetu sekä Cityshopparin kautta alennuksia ja tarjouksia.
Millaista tiimivastaava-sairaanhoitajan työ meillä on – ja mitä me sinulta toivomme?
Tässä roolissa pääset laaja-alaisesti ottamaan vastuuta niin päivittäisen työn organisoinnista, lääkehoidon kokonaisuudesta, lääkäri- ja apteekkiyhteistyöstä sekä hallinnollisista tehtävistä mm. sijaishallinnan ja työvuorototeumien syöttämisen osalta. Sijaistat loma-aikoina yksikönjohtajaa, ja saat näin myös arvokasta esihenkilökokemusta tulevaisuutta ajatellen. Toivomme myös, että sinulta löytyy kyvykkyyttä ja kiinnostusta kehittää hoivakotimme toimintaa ja tukea työyhteisön jäseniä omassa ammatillisessa kehittymisessä.
Jos 6 kuukauden päästä tunnet jo talomme kuin omat taskusi, olet onnistunut luomaan yhteyden asukkaisiin ja ottanut haltuun paikkasi tiimivastaavana, olet täyttänyt toiveemme tulevasta työkaveristamme.
Vuoden kuluttua olet jo ottanut haltuun omat vastuualueesi ja ehkä jo tuonut omiakin ideoita esille yhteisten työtapojemme ja -prosessiemme kehittämiseen.
Jotta onnistut, tarvitset nämä:
- Lämminhenkisen asenteen, niin meitä kollegoita kuin asukkaitamme kohtaan
- Olet valmistunut sairaanhoitaja
- Sinulla on voimassa olevat lääkeluvat, hygieniapassi sekä rokotussuoja
- Olet taitava ihmisten kanssa, sinulla on kokemusta ikääntyneiden hoivasta ja omaat erinomaiset organisointitaidot
- Sinulla on valmius esittää rikosrekisteriote ennen työn alkua
Näetkö itsesi jo osana Hoivakoti Oivan elämänmakuista arkea? Toimi näin:
- Tutustu Hoivakoti Oivaan lisää täällä
- Lähetä hakemuksesi helposti lomakkeen kautta 31.7. mennessä. Toimi pikaisesti, sillä käymme hakemuksia läpi hakuajan puitteissa ja sovimme palkkauksesta heti sopivan henkilön löydyttyä!
- Kysy rohkeasti lisätietoja: yksikönjohtaja Katja Kotiranta 040 648 2853
Mitä tapahtuu sen jälkeen, kun olet hakenut?
Me otamme sinuun yhteyttä nopeasti, yleensä muutaman arkipäivän sisällä hakemuksesta. Jos sovit tehtävään kutsumme sinut keskustelemaan tehtävästä lisää yksikköömme. Ja jos toteamme, että meillä olet löytänyt etsimäsi, ja me olemme löytäneet uuden kollegamme – aloittaminen onnistuu vaikka heti, tai sinulle sopivana ajankohtana.
Jos kaipaat työtä, jossa saat ottaa lisää vastuuta ja kehittyä sairaanhoitajana – me haluamme kuulla sinusta.
Esperistä työnantajana voit lukea täältä.
Haluamme, että rekrytointiprosessimme on sinulle miellyttävä kokemus ja kehitämmekin sitä jatkuvasti. Arvostamme, jos annat palautetta prosessin päätteeksi palautekyselyn kautta.
- Palvelumme
- Ikäihmisten palvelut
- Rooli
- Tiimivastaava
- Sijainnit
- Raisio, Hoivakoti Oiva, Raisio
Esperi Care Oy yrityksenä
Tehtävämme on tarjota inhimillistä ja laadukasta hoivaa asiakkaillemme, mielekästä ja merkityksellistä työtä henkilöstöllemme sekä kehittää uusia asumisen ja tuen malleja hyvinvointialueille. Tuotamme hoiva- ja asumispalveluita ikääntyneille, mielenterveyskuntoutujille ja vammaispalvelun asiakkaille.
Työskenteletkö jo yrityksessä Esperi Care Oy ?
Osallistu rekrytointiin, löydä seuraava kollegasi.