Riina
Sairaanhoitaja – Ikäihmisten palvelut”Ikäpuolella pääsee aidosti tutustumaan asukkaisiin”, Esperillä työskentelevä sairaanhoitaja Riina Jokinen kertoo.
”Sairaanhoitajan työ on monipuolista ja päivät vaihtelevia”, kertoo sairaanhoitaja Riina Jokinen, joka työskentelee tällä hetkellä Turun Hoivakoti Pietarissa tiiminvetäjä-sairaanhoitajana. Riina on valmistunut hoitajaksi vuonna 2018. ”Opiskelin terveydenhoitajaksi ja samalla sain myös sairaanhoitajan pätevyyden”, Riina kertoo. Aiemmalta koulutukseltaan hän on nuoriso- ja vapaa-ajanohjaaja. ”Halu tehdä ihmisläheistä työtä ajoi hoiva-alalle ja toki päätökseen vaikutti myös hyvät työllistymismahdollisuudet”, Riina tuo esiin.
Ikäpalvelut veivät mennessään
Riina on ehtinyt toimia nykyisessä pestissään 1,5 vuoden ajan. Esperillä hän päätyi sattuman kautta, mutta kertoo viihtyneensä työssään erittäin hyvin. ”Muutin Kuopiosta Turkuun perhesyistä ja töitä etsiessä satuin huomaamaan Hoivakoti Pietarissa avoimen paikan, jota sitten hain”, Riina tuo esiin. Ensin Riina teki lyhyen sijaisuuden, jonka jälkeen hän siirtyi ryhmäkoti Tähteen tiiminvetäjäksi.
Ikäihmisten parissa tehtävä työ tuntuu merkitykselliseltä ja parasta työssä on mahdollisuus tutustua aidosti asukkaisiin. ”Erityisesti ikäpuolelle pääsee tutustumaan ihmisiin persoonina ja heidän tapansa oppii tuntemaan”, Riina tuo esiin. Omassa työssä iloa tuo loistavat työkaverit ja asukkaiden kanssa vietetyt hetket. ”Kyllä se tuntuu hyvältä, jos muistisairaan kanssa toimiessa he yhtäkkiä muistavatkin jotain unohtunutta elämästään”, Riina tuo esiin.
Monipuolinen toimenkuva ylläpitää kiinnostusta
Ikäihmisten yksikössä pääsee hyödyntämään myös sairaanhoidollista osaamista. Konkreettisia työtehtäviä ovat esimerkiksi verinäytteiden ottaminen, lääkärinkierroille osallistuminen ja lääkehoitoon liittyvän asiantuntijuuden hyödyntäminen. Iltapäivisin työhön kuuluu myös perinteisempiä paperitöitä, jotka pitävät sisällään esimerkiksi hoitosuunnitelmien tarkistamista, tukihakemuksien täyttämistä tai lääkemuutoksien tekemistä.
”Kyllä sairaanhoitajan rooli on tärkeä. Monesti toimin konsultoivana tahona ja autan hoivatyöhön liittyvässä päätöksenteossa muuta työryhmää”, Riina kertoo. Yksin ei tarvitse kuitenkaan jäädä. Riina kiittelee tiimiä, jossa keskustellaan ja pohditaan yhdessä asukkaiden hoitoa. Avoin keskustelukulttuuri auttaa päätöksiä tehtäessä. ”Parhaamme mukaan yritämme järjestää asukkaille heidän näköistään arkista elämää”, Riina tuo esiin.
Esperille suositus
Riina kertoo olleensa tyytyväinen työnantajaansa. Tullessaan taloon 1,5 vuotta sitten, monia muutoksia ajettiin sisään ja toimintatavat ovat kehittyneet vauhdilla eteenpäin. ”Kyllä voin suositella Esperiä työnantajana kaikille sairaanhoitajille, olen viihtynyt hyvin”, Riina kertoo. ”Esperillä on hyvin erityylisiä yksiköitä, joten voisin kuvitella, että myös eri toimialoilla työskentely onnistuu yrityksen sisällä”, Riina toteaa lopuksi.