Tuula
lähihoitaja – Ikäihmisten palvelutTyöskentelen lähihoitajana Esperin hoivakodissa Helsingissä, jossa 9,5 vuotta olen toiminut tiiminvetäjänä. Vuodenvaihteessa olen ollut Esperin palveluksessa 10 vuotta. Aikaisemmin toimin hoitajana Helsingin kaupungilla.
Hyvät työkaverit, asukkaat ja omaiset ovat voimavarani työssäni. Palaute tulee heiltä välittömästi. Juuri nyt odotamme uuden esimiehen aloittavan ja tuovan uusia tuulia työhömme.
Asun mieheni kanssa kahden ja minulla on 3 aikuista lasta. Harrastan vesijuoksua ja kävelyä, intohimoni on sienestys ja marjastus jotka poimin lähimetsästäni.
Toivottavasti pysyn terveenä ja jaksan vielä muutaman vuoden ennen eläkkeelle siirtymistä. Suurin toiveeni toteutuu näinä päivinä jolloin minusta tulee ensimmäisen kerran isoäiti.