Marja-Liisa Paljakka
Ikäihmisten palvelutOlen ollut Esperillä töissä kaksi vuotta. Päädyin tekemään keikkaa Hoivakoti Soivakkaan esimieheni pyynnöstä jäätyäni eläkkeelle ja sillä tiellä olen edelleen. Koulutukseltani olen lähihoitaja ja toimin nyt hoiva-avustajana. Aiemmin tein töitä kunnalle, muun muassa kotihoito sekä lastenhoitohommat ovat tätä kautta erittäin tuttuja. Tällä hetkellä vietän työpäiväni ikäihmisten parissa.
Asukkaiden monipuolinen elämänhistoria iloineen sekä suruineen tulee työssä näkyväksi ja tämän todistaminen onkin työn palkitsevia puolia. Lisäksi pienessä kunnassa työskennellessä tuntee asukkaat aivan eri tavalla kuin isolla paikkakunnalla. Työssä parasta on ehdottomasti asukkaat ja loistavat työkaverit. Työ itsessään on muuttunut paljon vuosien varrella ja eteenpäin on menty. Enää ei tarvitse tuhrata verikokeita väkilampun alla.
Koen, että empaattisuus ja elämän arvostaminen ovat tärkeitä ominaisuuksia tässä työssä. Painetta pitää pystyä sietämään. Tukena työssäni on onneksi hyvä esimies, joka on ehdottomasti johtajien parhaimmistoa. Vapaa-aika minulla menee kunnan luottamustoimissa, lenkkeillessä ja käsitöitä tehdessä. Harva tietää, että olen kova business-nainen ja minulla jatkuvasti jotain tavaraa myynnissä. Olen kolmelta puolelta kauppiassukua, joten tämä taitaa olla vähän verissä.