facebook tracking

 Olen kuntoutuksen osaamisalan lähihoitaja, ja toimin
ohjaajana Esperi koti Marjalinnan päihdekuntoutusyksikössä.

Työni Marjalinnassa on tietenkin asiakaslähtöistä, asiakkaiden ohjausta ja tukemista päivittäisissä toiminnoissa joka kattaa niin fyysisen, psyykkisen kuin sosiaalisenkin kuntoutumisen. Suunnittelen ja toteutan myös asiakkaillemme erilaisia ryhmätoimintoja sekä aktiviteetteja. Lisäksi vastaan Marjalinnan Kodin Kuulumisten-osion päivittämisistä.

Työssäni tärkeintä omasta mielestäni on asiakkaan kohtaaminen tasavertaisesti ja vuorovaikutuksellisuus. Mielenterveys- ja päihdetyö on ollut haaveeni jo nuoresta, palava halu auttaa, tukea ja antaa toivoa heille jotka sitä tarvitsevat.

Esperillä ja Marjalinnassa olen ollut töissä nyt hieman yli vuoden. Aloitin keikkalaisena kesätyöt opiskelun ohessa, ja sillä tiellä olen tänäkin päivänä, tosin nykyään vakituisessa työsuhteessa.

Ennen valmistumistani lähihoitajaksi ja Esperillä työni aloittamista, toimin vuosia kotona lapseni omaishoitajana. Aiemmilta ammateiltani olen kultaseppäalan artesaani, sekä puutarhuri. Aiemmista ammateista onkin suuri hyöty nykyisessä työssäni, sillä kädentaidot ja luovuus ovat vain hyväksi suunnitellessani ja toteuttaessani erilaisia toimintoja.

Tulevaisuudessa haluan olla alan vahva ammattilainen, joka ei toivon mukaan kuitenkaan ole kaavoihinsa kangistunut, vaan että olisin edelleen avarakatseinen ja aina valmis oppimaan uutta ja kehittämään itseäni ja työtäni. Toivon myös että tulevaisuudessakin koen tekeväni työtä jolla on merkitys, ja että edelleen kun lähden töihin, lähden sinne mielelläni tietäen että vastassa on mitä parhain työyhteisö ja asiakaskunta.

Esperillä arvostan tavoitteellisuutta, koulutusmahdollisuuksia, sekä kannustavaa ja positiivista asennetta työntekijöitään kohtaan.

Vapaalla ollessani aikani menee perheen parissa, mutta vietän paljon aikaani myös luonnossa, rakkaan harrastukseni, liikunnan ja  valokuvauksen parissa.

Joko Esperi Care Oy on työpaikkasi?

Osallistu rekrytointiin, löydä seuraava kollegasi.

email
@esperi.fi
  • Anne
  • Anu Tikkanen
  • Eila Turunen
  • Heidi
  • Johanna Nykänen
  • Kirsi
  • Kirsi Rusila
  • Maria
  • Mark
  • Merica
Teamtailor

Työnantajamielikuva / Employer Branding Teamtailorilta