facebook tracking

Lähihoitaja, Hoivakoti Santaholma

Haluatko olla osa avointa ja lämminhenkistä työyhteisöä? Etsikö työtä, jolla on merkitystä?

Haemme Hoivakoti Santaholmaan lähihoitajaa seitsemän kuukauden määräaikaiseen työsuhteeseen sijaistuuteen. Tilanteen mukaan jatkossa on myös mahdollisuus vakinaistaa työsuhde.

Meidän yksikkömme on tarkoitettu ikäihmisille. Tiimiimme kuuluu 20 osaavaa ja suurella sydämellä hoivatyötä tekevää työntekijää. Hoivakoti Santaholmassa teemme asiakaslähtöistä ja omaiset huomioivaa hoitotyötä. Pyrimme jatkuvasti kehittämään työyhteisöämme. Toimintamme tarkoitus on tehdä yksiköstämme paikka jota asukkaamme voivat kutsua kodiksi ja jossa työntekijät viihtyvät. Meille tärkeää Santaholmassa on se, että arjessa kannustamme toisiamme ja varmistamme, että jokainen tulee kuulluksi. 

Lähihoitajana tehtäviisi kuuluu päivittäinen asukkaiden hoito ja ohjaus kuntoutussuunnitelmassa määriteltyjen ja sovittujen asioiden mukaisesti. Lähihoitajana toimiminen omassa työyhteisössä, päivittäisistä hoitotyön tehtävistä vastaaminen. Työ on luonteeltaan kolmivuorotyötä ja alkaa sopimuksen mukaan.   

Sinulta edellytämme lähihoitajan tutkinnon lisäksi lääkehoidon koulutusta, hygieniapassia ja tartuntatautilain mukaista rokotussuojaa. Arvostamme aikaisempaa työkokemusta ikääntyneiden kanssa toimimisesta ja viriketoiminnan järjestämisestä.

Lähetä meille hakemus 31.3.2020 mennessä, täytämme tehtävän heti sopivan henkilön löydyttyä. 

Lisätietoja tehtävästä antaa yksikönpäällikkö Juhani Luomala,050 5921854, juhani.luomala@esperi.fi.


Tarjoamme asumispalveluita ikääntyneille, mielenterveys- ja päihdekuntoutujille sekä kehitysvammaisille ja vammaisille henkilöille. Lisäksi palveluihimme kuuluvat lääkäripalvelut, lasten ja perheiden palvelut sekä Saga-palvelutalot. Työllistämme valtakunnallisesti yli 6300 sosiaali- ja terveysalan ammattilaista. Esperi on Savuton Työpaikka.

Tai tiedätkö jonkun, jolle tämä sopisi vielä paremmin? Kerro hänelle!

Haukipudas

Esperi Hoivakoti Santaholma
90830 Haukipudas Ajo-ohjeet

Meillä olet joka päivä jollekin tärkeä.

Teemme merkityksellistä ja tärkeää työtä ikäihmisten, mielenterveys- ja päihdekuntoutujien, kehitysvammaisten ja vammaisten henkilöiden sekä lasten ja perheiden parissa.  Hoiva- ja hoitokoteja meillä on yhteensä noin 250 ympäri Suomen. 

Esperillä olet joka päivä jollekin tärkeä - asukkaalle, asiakkaalle, työkaverille tai omaiselle. 

Tule sinäkin osaksi työyhteisöämme!

Joko Esperi Care Oy on työpaikkasi?

Osallistu rekrytointiin, löydä seuraava kollegasi.

email
@esperi.fi
  • Anne
  • Anu Huhtalo
  • Anu Tikkanen
  • Eila Turunen
  • Heidi
  • Johanna Nykänen
  • Kirsi
  • Kirsi Rusila
  • Maria
  • Mark
Teamtailor

Rekrytointityökalu Teamtailorilta