facebook tracking

Kesätöihin hoiva-alalle, Kanta-Häme

Työllistämme vuosittain satoja kesätyöntekijöitä ympäri Suomen - oletko sinä yksi heistä?


Tarjoamme asumispalveluita ikäihmisille, kehitysvammaisille ja vammaisille, mielenterveys- ja päihdekuntoutujille sekä palveluita lapsille ja perheille. Lisäksi tarjoamme lääkäripalveluita. 

Miksi juuri meille?

  • Olemme valtakunnallinen työnantaja ja uramahdollisuudet ovat monipuoliset. Meillä on hoiva- ja hoitokoteja Kanta-Hämeen alueella Hämeenlinnassa, Forssassa sekä Lammilla.
  • Meiltä saat arvokasta työkokemusta ja sinulla on hyvät mahdollisuudet työsuhteen jatkumiselle kesätyön jälkeen esimerkiksi keikkalaisena. 
  • Meillä olet joka päivä jollekin tärkeä - niin asukkaalle, omaiselle kuin työkaverillesi.

Työpäivät hoiva- ja hoitokodeissamme muodostuvat päivittäisestä asukkaiden ja asiakkaiden avustamisesta ja tukemisesta elämän eri osa-alueilla.  

Sinulta edellytämme ennen kaikkea hyvää fiilistä tehdä työtä, halua olla merkityksellinen osa asukkaidemme arkea sekä tietysti myös pätevyyttä toimia hoiva-alan tehtävissä eli tehtävästä riippuen sote-alan tutkintoa tai riittävästi suoritettuja opintoja. Tarvitsemme monenlaisia osaajia, mm. lähihoitajia, hoiva-avustajia, sairaanhoitajia sekä ohjaajia.


Laita meille hakemus ja kerro hieman itsestäsi sekä minkälaista työtä haluat kesällä tehdä! Olemme sinuun yhteydessä, mikäli löydämme sinulle sopivia työtehtäviä.

Lisätietoja saat chatin kautta, vastaamme mahdollisimman pian. 

Tai tiedätkö jonkun, jolle tämä sopisi vielä paremmin? Kerro hänelle!

Palvelumme

Esperi Hoivakoti Puuvilla
30100 Forssa Ajo-ohjeet

Hämeenlinna

Iso-evonraitti 83
16960 Hämeenlinna Ajo-ohjeet

Lammi


16900 Lammi Ajo-ohjeet

Meillä olet joka päivä jollekin tärkeä.

Teemme merkityksellistä ja tärkeää työtä ikäihmisten, mielenterveys- ja päihdekuntoutujien, kehitysvammaisten ja vammaisten henkilöiden sekä lasten ja perheiden parissa.  Hoiva- ja hoitokoteja meillä on yhteensä noin 250 ympäri Suomen. 

Esperillä olet joka päivä jollekin tärkeä - asukkaalle, asiakkaalle, työkaverille tai omaiselle. 

Tule sinäkin osaksi työyhteisöämme!

Joko Esperi Care Oy on työpaikkasi?

Osallistu rekrytointiin, löydä seuraava kollegasi.

email
@esperi.fi
  • Anne
  • Anu Huhtalo
  • Anu Tikkanen
  • Eila Turunen
  • Heidi
  • Johanna Nykänen
  • Kirsi
  • Kirsi Rusila
  • Maria
  • Mark
Teamtailor

Rekrytointityökalu Teamtailorilta