facebook tracking

Avoin hakemus, Kanta-Häme

Hei sinä, joka etsit uutta suuntaa urallesi! Kiinnostaisiko sinua työ mielenterveyskuntoutujien parissa, tai ehkä kehittää osaamistasi kehitysvammapuolella? Koetko kutsumukseksesi työn ikäihmisten parissa? Meillä Esperillä on yksiköitä Kanta-Hämeen alueella Hämeenlinnassa, Forssassa sekä Lammilla.

Yksiköissämme on jatkuvasti tarvetta keikkalaisille ja sijaisille, mutta myös vakituisille työntekijöille aukeaa paikkoja tämän tästä. Työajoista ja -vuoroista on aina mahdollista keskustella yksikön esimiehen kanssa, ja pohtia parasta tapaa sovittaa työ osaksi omaa elämäntilannetta. Esperillä suurin osa työntekijöistä on lähihoitajia ja sairaanhoitajia, mutta meillä löytyy myös tarvetta hoiva-avustajille, kuntoutusalan työntekijöille, sekä muille osaajille. Lähihoitaja- ja sairaanhoitajaopiskelijoilta edellytämme 2/3 suoritettuja opintoja riittävän osaamisen varmistamiseksi.

Miksi Esperille?

Olemme valtakunnallinen työnantaja, mikä mahdollistaa uralla etenemisen työnantajaa vaihtamatta ja haluamme rakentaa toiminnastamme kestävää laadukkaan hoivan ja hyvinvoivan henkilöstön myötä. Tule vaikuttamaan asukkaidemme arkeen ja rakentamaan kanssamme tulevaisuuden Esperiä!

Miten avoimet hakemukset toimivat?

Kerro hakemuksessasi, mistä päin etsit töitä, millä koulutustaustalla olet liikenteessä sekä tietysti jotain itsestäsi, jotta tiedämme, minkälainen huipputyyppi on kyseessä. Me olemme sinuun yhteydessä, mikäli kiinnostustasi ja osaamistasi vastaavaa työtä löytyy.

Tai tiedätkö jonkun, jolle tämä sopisi vielä paremmin? Kerro hänelle!

Iso-evonraitti 83
16960 Hämeenlinna Ajo-ohjeet

Forssa

Esperi Hoivakoti Puuvilla
30100 Forssa Ajo-ohjeet

Kehity kanssamme

Valtakunnallisena, kasvavana ja kehittyvänä yrityksenä olemme turvallinen ja varma työnantajana. Tarjoamme monipuoliset mahdollisuudet itsesi ja työn jatkuvaan kehittämiseen. 

Panostamme esimiestyöhön ja hyvään johtajuuteen - kun henkilöstö voi hyvin, on asiakkaillakin hyvä olla. 

Työsuhde-etuina tarjoamme muun muassa etuja Esperin yhteistyökumppaneilta esimerkiksi vakuutuksista, majoituspalveluista ja autonvuokrauksesta.

Sinä olet voimavaramme

Henkilöstö on Esperin tärkein voimavara ja koulutettujen sekä motivoituneiden työntekijöiden rekrytointi, koulutus ja sitouttaminen ovat toimintamme perusta. 

Tarjoamme mielenkiintoisia ja vaihtelevia työtehtäviä, hyvän perehdytyksen ja kehittymismahdollisuudet sekä joustavat työvuorot ja mahdollisuuden työkiertoon sekä uralla etenemiseen.

Työntekijämme ovat nimenneet Esperin vahvuuksiksi muun muassa työpaikan avoimuuden ja rentouden, hyvän työilmapiirin, mahdollisuuden vaikuttaa omaan työhön sekä hoitotyön laadukkuuden. 

 

Joko Esperi Care Oy on työpaikkasi?

Osallistu rekrytointiin, löydä seuraava kollegasi.

email
@esperi.fi
  • Anne
  • Anu Tikkanen
  • Eila Turunen
  • Heidi
  • Johanna Nykänen
  • Kirsi
  • Kirsi Rusila
  • Maria
  • Mark
  • Merica
Teamtailor

Rekrytointityökalu Teamtailorilta